sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Syksyinen Haneul Park

IMG_6879

Seoulin länsiosassa World Cup Parkissa sijaitseva Haneul Park on yksi Soulin parhaita paikkoja nauttia syksystä, sillä lokakuussa puistossa kukkivat valtavat heinäpellot. Heinien kukkiessa puisto on korealaisten keskuudessa niin suosittu retkikohde, että viikonloppuna vierailua kannattaa ehdottomasti välttää jos vain mahdollista, ja mennä viikonpäivänä, jolloin on hiljaisempaa. Itse kävin Haneul Parkissa vasta marraskuun alussa, joten suuri osa heinistä oli jo päässyt kuivahtamaan ja lakastumaan. Päivä oli kuitenkin lämmin (n. 17 astetta) ja pientä sumua lukuun ottamatta selkeä, joten pääsin nauttimaan valokuvauksesta täydestä sydämestäni!

IMG_6867
IMG_6872
IMG_6875

Haneul Park (= Taivas puisto) on rakennettu entisen kaatopaikan päälle ja on nimensä mukaisesti World Cup Parkin osista korkeimmalla sijaitseva puisto. Puiston huipulle pääsee pienellä bussilla tai kiipeämällä 291 porrasta (portaissa lukee montako askelmaa on vielä jäljellä). Itse suosin portaita. Kiivetessä voi halutessaan pysähtyä katselemaan maisemia.

IMG_6888
IMG_6915
IMG_6894
IMG_6899
IMG_6905
IMG_6918
IMG_6916

Bonuksena kaverin ikuistama kuva meikäläisestä ottamassa selfietä! Täällä selfie-tikku on oikein oiva väline. Heinien seassa on hyviä aukkoja mihin voi mennä kuvailemaan ihan yksikseen tai vaikka kaverin tai rakkaan kanssa. Me kaverin kanssa innostuttiin kuvailemaan tosi paljon, ja saatiin helposti kaksi tuntia kulumaan kuvaillen ja rauhassa puistoa kierrellen. Aika isosta puistosta on kyse, että aikaa voi ja kannattaa varata ihan reilusti niin pääsee nauttimaan kaikesta mitä Haneul Parkilla on tarjota!

2015-11-22_07-28-01


Paikka: 하늘 공원 / Haneul Park
Metro: World Cup Stadium station, exit 1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti